








|
Tupla-talli |
|
Tupla-tallin historia |
|
Aloitetaan tallin historian kertominen vaikkapa vuodesta 1973, jolloin Veijon omistuksessa oli 8-vuotias ori Mestari. Suvussa oli hevosia ollut jo aiemminkin, mutta ajatellaan Mestaria nyt vaikkapa ns. alkusysäyksenä niille tapahtumille jotka ovat aikaansaaneet nykyisen tilanteen, eli 8-paikkaisen tallin ja lauman suomenhevostammoja. Mestari ostettiin alunperin siitosoriksi, mutta sillä tehtiin myös töitä. Se oli komea hevonen ja Niemelän miesten ylpeys. 1976 ostettiin Mestarin seuraksi siitosmielessä tamma Terilla, mutta nämä kaksi eivät saaneet jälkeläisiä vaikka laidunsivat yhdessä vuosikaudet. Viimein Terilla lopetettiin vuonna 1980. Siihen asti nämä kaksi olivat asuneet navettaan rakennetuissa kahdessa karsinassa. Vuotta myöhemmin saatiin Mestarille taas seuraa 1-vuotiaasta tammaneidistä Hiuliinasta. Samana vuonna Hiuliina kuitenkin vaihdettiin Tupla-nimiseen tammaan, joka silloin oli 11-vuotias. Tuplakin hankittiin varsoja silmälläpitäen. 1981 ostettiin vielä tamma Aarine, jonka kanssa ei kuitenkaan ollut onnea: se kuoli puolen vuoden kuluttua ähkyyn.
|
|
Mestari vetää Veijon ja Terhin häävaunuja 1979. |
|
1982 syntyi ensimmäinen varsa tallillekin nimensä antaneelle Tuplalle. Tuplan-Tähden kasvattajaksi merkittiin Veijon ja Matin isä Ahto Niemelä, joka oli iso osa tallin toimintaa tuolloin ja aina vuoteen 2006 asti, jolloin hän kuoli. Vanhat karsinat navetassa sijaitsivat aivan Ahton ja Tertun pihapiirissä ja he asuivat hevosia lähellä vielä silloinkin kun uusi tallin rakennettiin. Ahto-pappa kävi tallilla lähes päivittäin niin kauan kuin pystyi ja hevoset kuuluivat erottamattomasti hänen elämäänsä. Mestarille ei lopulta syntynyt omalla tallillamme jälkeläisiä ja ori lopetettiin vuonna 1982. Silloin hankittiin uusi tamma Virkkulintu I. Tallin kahden tamman siitosura jatkui lupaavasti ja pian hankittiin uusi tamma Hilun-Asta sekä Eratsa, jotka molemmat saivat elämänsä aikana kunnioitettavan määrän jälkeläisiä. Pian tarvittiin myös lisää tallitilaa, joten ostettiin vanha junanvaunu, joka sijoitettiin navetan lähelle. Siihen saatiin kaksi karsinapaikkaa edellisten lisäksi.
|
|
Näillä tarpeilla pärjättiin aina vuoteen 1990, jolloin hankittiin seuraava hevonen, Elvei. Tupla puolestaan lopetettiin korkean iän vuoksi. Samana vuonna syntyi Astalle komea tammavarsa Tupla-Hilotar, joka päätettiin myydä puoliksi ja vietiin valmennukseen Pekka Saarelle. Hilotar palasi myöhemmin omaan talliin siitosmielessä. Vuoden 1990 viimeisenä päivänä hankittiin maailmanennätystamma Liikku, joka silloin oli 10-vuotias. Liikusta ostettiin puolet; sen toisena omistajana pysyi Erkki Juntunen. Liikku ei ehtinyt olla tallillamme kauaa. Se sai kaksi varsaa ja kuoli epäonnisesti suolenkiertymään 1994.
|
|
Hilun-Asta ja Eratsa 1987. |
|
1991 hankittiin paluumuuttaja: Tuplan varsa Tuplan-Muisto hankittiin takaisin omalle tallille. Samana vuonna rakennettiin myös uusi 8-paikkainen hirsitalli Veijon pihapiiriin Savelaan ja saatiin kaikki hevoset koottua saman katon alle. Seuraavina vuosina lopetettiin tammat Virkkulintu ja Eratsa sekä hankittiin Kiikun-Ralli ja Vokkerin-Vinha. Vuonna 1994 joukkoon tuli huipputamma Tähti-Piirto, joka olikin tallilla kauan. Vuonna 1995 Ralli kuoli lannehalvaukseen. Pian sen jälkeen hankittiin Resoska, jolla vielä kilpailtiin vuoteen 1997 asti. Jatkoa tulossa... |
|
Me-tamma Liikku kotitallin edessä. |